sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Paketit täynnä lankoja

On aina hauskaa, kun ovesta tupsahtaa sisään kasa paketteja. Tiedossa on yleensä jotain uutta (jos ei aina lankaa niin ainakin jokin uusi väri) ja jotain tuttua.



Paketit saavat pienen putiikin olemaan aluksi kuin seikkailurata. Asiakkaat ja me pompimme yhdessä niiden sivuitse ja yli ja yritämme pysyä pystyssä. Eikös lankaseikkailurata kuulostakin ihan hyvältä!

Avaamme laatikot ja olemme kuin pikkulapset jouluna - se nyt vaan on niin kivaa saada lisää lankoja! Langat kasautuvat ensi alkuun Siniselle sohvalle ja lattioille. Toisinaan olen huolissani vanhan sohvan kestävyydestä - varsinkin kun posti tuo uusia kuteita. Mutta Sininen sohva kestää ja sen tarinan kuulette joskus toiste!

Sohvalta langat pikkuhiljaa siirtyvät omille paikoilleen hyllyihin ja puoti palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Ajatus lankahoplopista on kuitenkin virinnyt ja saa ehkä jatkoa seuraavan lähetyksen saapuessa...


tiistai 20. tammikuuta 2015

Tänä vuonna aloitan joululahjat ajoissa!

Pitkin syksyä myymälässä kuulee ihania suunnitelmia, mitä kävijät ovat miettineet neulovansa ja virkkaavansa joululahjaksi läheisilleen. Mahtavia ideoita, joiden ansiosta myös oma 'to knit'-listani pitenee ja pitenee. Katselen hyllyjä ja mietin, mikä lanka sopisi mihinkin työhön ja kenelle neuleen tekisin.

Jossain vaiheessa kyllä tajuan, että aika kuluu ja suurin osa lahjoista on edelleen aloittamatta. Tänä iltana, huomenna, ensi viikonloppuna - juuri niin, viikonloppuna on aikaa! Ja hups, tulikin jotain muuta ja tuokin vanha neule pitäisi saada valmiiksi...

Ja niin joulu tuli ja meni ja suurin osa suunnitelmista on edelleen suunnitelmia. Tammikuun alussa mieleen hiipii ajatus, että TÄNÄ VUONNA ALOITAN KYLLÄ LAHJAT AJOISSA! Miten kivaa onkaan, kun maaliskuussa on jo ihana huivi ja lapaset valmiina, kohdekin tiedossa. Voi sitä onnen määrää, jos näin olisikin!

Jotta asiat toteutuisivat edes joskus suunnitellusti, niistä kannattaa tehdä julkisia - eli kuten tässä kirjoituksessa. Apuun kannattaa myös pyytää kohtalotovereita (ellette te kaikki ole niitä, ketkä saavat kaikki suunnitelmat toteutettua).

Siispä: Pyöröpuikossa alkaa lauantaina 24.1.2015 klo 13-15 jouluun asti kestävä projekti, jossa aloitetaan lahjojen teko ajoissa! Tavataan kerran kuussa, tsempataan toisiamme ja juhlitaan, kun lahjat ovat kerrankin jouluksi valmiina. Miten on - hyppäätkö mukaan haasteeseen? 
Tästä voisi olla helppo aloittaa...saisi jotain heti nopeasti valmiiksi...

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Uuden alku

Tästä se alkaa - Pyöröpuikon ikioma blogi! Ajatuksena oli, että uusi vuosi tuo jotain uutta ja melkein vuoden alkuunhan tässä ehdittiinkin.

Lankakauppa on ihana paikka viettää päivät - värien, kerien ja inspiraation keskellä. Siellä saa neuloa, tunnelmoida, tavata mukavia ihmisiä, suunnitella pieniä ja suuria. Toiveena on, että blogin myötä pääset mukaan pienen lankakaupan tunnelmaan, sen elämään iloineen ja tapahtumineen. Mutta älä silti unohda silloin tällöin piipahtaa ihanaan puotiimme - on mukava jutella ihan kasvotustenkin!

Suurkiitos Lankahelvetin Hennalle , joka hikipisaroitani säälien auttoi sivun ulkoasun kanssa. Ilman Hennaa olisin saattanut hautautua epätoivoisena kerien keskelle ja unohtaa koko blogin. Ei tämä niin helppoa ole, kun lapsena leikittiin ihan muilla kuin tietokoneilla!

Mutta tästä se lähtee, opetellen ja ihmetellen - tervetuloa mukaan!