sunnuntai 30. elokuuta 2015

Lähilankaa!

Keväällä sain puotiin mieluisan vieraan ja kyselyn kiinnostuksesta lähellä tuotettuun kotimaiseen lankaan. No, tottakai mielenkiintoa oli ja jäin odottamaan kehräyksen tuloksia. Mikäs sen mukavampaa kuin saada suomenlampaan villasta tehtyä lankaa, joka on kaiken lisäksi tuotettu ihan tässä lähellä.

Langat valmistuivat ja saapuivat meille. Niinpä meillä on nyt ilo esitellä Ruunharjun villalanka.
Ruunharjun tila sijaitsee Lappeenrannan lähellä Nuijamaalla Ruokolan kylässä. Tilaa pitävät Piia ja Jani. Tilalla on nelisenkymmentä uuhta ja keväällä syntyneet reilut 50 karitsaa ja määrä olisi kuulemma vielä kasvamassa, kunhan uusi lampola tulevaisuudessa toteutuu. Riittää villaa siis jatkossakin! Keritty villa on kehrätty Mikkelin lähellä Pirtin kehräämössä eli kauas ei ole villa / lanka silloinkaan reissannut.

Sain keväällä viestin Piialta, jossa hän kertoi Ruunharjun tilasta. Silloin Piia toivoi myös lämpimiä ilmoja, koska kerityt lampaat ovat kuulemma vilunarkoja ja hienohelmoja ennen kuin tottuvat taas nauttimaan ulkoelosta. Kesäm lähestyessä loppua tiedämme jo, että tämä kesä on siis ollut kova koulu hienohelmoille, mutta eiköhän ulkoelämä ole silti maistunut laumalle!

Nyt kannattaa tulla puotiin ihastelemaan Ruunharjun lähilankaa, jota löytyy meiltä kahden paksuisena (2- ja 3-säikeisinä). Samalla pääset tuoksuttelemaan lankoja, jotka vielä varovaisesti muistuttavat alkuperästään lampaan lämmikkeenä. On se vaan hienoa, että lampailla kasvaa villaa, josta mekin saamme nauttia monissa muodoissa!


                                                           Jos olet katsonut Outlander-sarjaa, olet ehkä huomannut
                                                           ihanat keepit ja huivit? Ajattelin toteuttaa itselleni
                                                          Outlander-tyylisen lämmittimen harteille näistä langoista.
 

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pyyhehulluus

Pääsin käymään kesän alussa Norjassa Sandnes Garnin tehtaalla katsomassa langan tekoa. Olipa mukavaa nähdä tuotannon koko prosessi villasta langaksi. Norjan tuliaisina oli paitsi paljon intoa ja ideoita, myös Sandnesin kesällä ilmestyneen kotimalliston pyyhkeen ohje.

Kesällä aloin sivutyönä neuloa pyyhettä Sandnesin Mandarin Petit-langasta ja eipä aikaakaan, kun hurahdin täysin pyyhkeisiin. Niitä olikin tosi mukava neuloa sivutyönä, autossa istuessa, leffaa katsoessa. Pehmeä puuvilla virtasi sormilla ja neljän kerroksen rytmi kuviossa oli suorastaan koukuttava ja sai työn sujumaan nopsaan. Pyyhkeeseen saa uppomaan juuri sopivasti koko kerän, eikä iänikuisia jämäkeriä jää jäljelle. Täydellistä!

Joten tässä niitä nyt on: käsipyyhkeitä ja kasvopyyhkeitä. Seuraava väri on jo katsottuna ja uusi pyyhe pääsee puikoille heti odottamaan sopivaa väliä, kun suuremmat työt eivät tunnu tarpeeksi houkuttelevilta jatkaa.